Punertava kuunsirppi

pinkit ruusut kelluvat hämärässä puistossa

penkillä istuu perheineen, vaimo ja kaksi lasta,

mies kuin ilmetty Nikolai II

nappaan itselleni kukan



astelen ylös katua

sen päässä, äkkiä

rävähtää esiin mustalta taivaalta

puolikuu, sitä ei voi sivuuttaa

kuin kahtia taitettu leppärouskun lakki

valtava, veriusvainen



olen siinä ruusuineni

tähtiainesta niin kuin sinäkin

ohittamaton niin kuin sinäkin

surumielinen niin kuin sinäkin



kun vihdoin palaan

aikaa on kulunut

eikä puiston penkillä

istu enää ketään