puut

ne ovat kovempia
kookkaampia
tyytyvät vähempään
elävät pitempään
ja niissä on, kuoltuaan
enemmän lämpöä
ne ovat, sanalla sanoen
uusi sukupolvi

salavat

iso salava laski allensa
lehdet: satatuhattayksitoista
tarkalleen sanottuna

maa mutustelee ne
paljastuvat lehtien
ohuet lavat hoikat ruodit

kasvot tulevat, hymyttä
alastomiksi kuin puut
salavien pyöreys katoaa

satutettuna yksi noista
varisee alas kankaalle
korennon siipi

lehtikuuset

lehtikuusilla illansuussa
hätkähdyttävä väritys
pakkanen yllätti ne kesken
valon ja veden yhteytyksen

nyt niiden neulaset
kuin kuparin hapetus
hohtavat outoa sävyä
sammutettua aurinkoa

tuulen tehtävät

sinulla on syksyisin paljon tehtävää
mutta tuulella on enemmän:
säätää värit
viedä lohdulliset ajatukset
koleaan kohtunsa
pudottaa lehdet kevyesti
kevyesti
kuin ei mikään voima
olisi puolesta tai vastaan

kohta olet sinä tuuli ja kuulet
etäisen lumisateen kohinan
ja sinulla on täysi työ
pitää paljaat kätesi
siinä missä ne ovat

vanha koivu

tyhjinä harmaudessa
riippuvat ritvasi, vanha koivu
vaikka kurkottuvatkin taivaalle
yhä taipumattomat oksasi
tähän aikaan talvesta
ei näe vielä kukaan
että vihreys sinuun
jää tulematta
ei pölystä, ei janosta
vaan lustojesi tuskasta
sinun silmäsi ovat kuivat

omena

hetki kiiti kukka kuihtui
tunti vierähti valo väheni
päivä pakeni väri haihtui
kausi vaihtui pinta nahistui
vuosi umpeutui nahka kauhtui
päivät riensi malto puutui
illat kului varjot venyi
yö mateli pimeä tihenì
aika! iski hampaansa ja parahti

moottorisahamurhaaja

lehdet putosivat me pelkistyimme
kyssäniskainen haapa minä
muhkurainen vanha vänkkyrä
ja sinä riippakivu
hartiat lysyssä käsivarret paljaina
sormet roikkuen kuin liiat piuhat

herraväki turkiksissaan
vilkuilee meihin hanskat suulla
meille tämä on jokavuotista ja tuttua
mutta heillä on huono muisti
eivätkä he osaa tunnistaa merkkejä
eivät he tiedä maailmasta mitään
moottorisahan ääntä pahempaa

sekaisin

äkkiarvaamatta
kuin pilailupuodin yllätyslaatikosta
puun rungosta pamahtaa jykevä nyrkki
onneksi isku on huti

kun kämmen avautuu
riittää ihmettelemistä
sekaisin ovat menneet
vuosirenkaat ja
kohtalonviivat

Tikka Paras Runoilija

tikka paras runoilija
tarkasti nakuttaa
värssynsä pilkkaan
etsii matoisen puun
joskus haksahtaa
iskee oksankohtaan
nokka lytyssä
kiroaa syntymäänsä

harakka

Vastakohtia, ei värejä.
Lentelyä.
Tyylikäs kuosi, surujuhliin.
Varpaita ristiin rastiin.
Vähän kotona, syystä.
Häijy nauru.
Ei suosittu lintumaailmassa,
myös syystä.
Kiiltävän perään.
Lähinnä tuo mieleen
erään kollegan.

harvalatva

pihamännylleni kohtalo ei ollut suopea
(vaikka paistattelenkin pilkkeiden lämmössä)
eräänä päivänä sen kasvot
olivat autiot, kuin koomassa
ulkopuolelta tuleva julmuus jotenkin
zak zak tuosta vaan
löi läpi
pihaksi hakatulla aukealla nyt
yksin pitelee päätään pystyssä
puustotragedian harsuuntunut sankari
harvalatva

lumenalaista elämää lehdissä

hiutaleita sataa sakeammin
yllemme lasketaan ohut paperi
kevyt paino
meistä kirjoitus
luetaan loppuun

mikä haikeus maisemassa!
puuston kaunotar, kesän morsian
saatetaan tänään talven hautaan
kalpeat kasvot tummat hiukset
harso uusi ja tahraton

tosi elämässä sanotaan
meidät vedetään lokaan
siitä on mustaa valkealla
sulaan tai kovaan,
mutaan tai routaan

lehdet laskeutuvat lopulta
ja vedessäkin virittelee
tihrusilmäinen sattuma
käsityöverkkkojaan

mutta kun jännitys laukeaa
eheytyy repaleinen olo
ehjän vaatteen alla

tosi elämässä ei sellaista näe
kahta pisaraa, kahta kimmellystä
kahta toisiinsa kietoutunutta lehteä
tosi elämässä niitä on
yksi ja monta, luvuton pari
ei niitä voi laskea yhteen
tai on kohta itse
huomisen kääre